Helpbox osa 2 ja uudenvuodenlupaus

Olisi ehkä pitänyt hehkuttaa enemmän Helpboxia siihen edelliseen postaukseen, kun sen joku löysikin. Mutta vielä kerran, täytyy hehkuttaa, että meillä se toimii. Tässä todisteena tuleva taapero, joka on viihtynyt boxissa leikkimässä jo useampana päivänä. Ja nojailee boxin seiniin, eikä ne ole siitä millänsäkään.

Boxipostausta tehdessäni, mietin, että tälläiseen "muutan shoppailuhullun elämäni parempaan suuntaan"-blogiksi, esittelen silti paljon ostoksiani. Toisaalta, se on syy miksi myös haluan pitää blogia, vaikka toisaalta se tuntuu niin hassulta esitellä ostoksia kun juuri sitä ostamista ja kuluttamista pitäisi vähentää. Mutta haluan esitellä muille (jos ja kun tätä joskus joku lukee) kotimaisia tai eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja Aasiassa tuotetulle kertakäyttöroinalle. Toki sieltäkin tulee ajoittain hyvää tavaraa, mutta markkinatalous on nyt vain sitä mitä se on. Tavaraa ei tehdä, jotta se olisi hyvää ja kestävää vaan että se olisi mahdollisimman tuottavaa. 

Palaan työelämään aivan kohta ja tiedän, etten ehdi panostaa tähän enää sitäkään vähää kuin mitä koliikkivauvan kanssa ehdin. Mutta olen päättänyt jatkaa, ja yrittää panostaa tähän entistä enemmän koska haluan parantaa maailmaa. Edes aivan vähäsen. Ja jos yksikin ihminen muuttaa ostopäätöksensä ekologisempaan suuntaan minun blogini vuoksi, niin olen saavuttanut tavoitteeni. 

Ja se uudenvuodenlupaus. Koska heräsin lopullisesti tähän "ekohömpötykseen" vasta nyt ja suurin haaste itselleni on muuttaa omaa kulutustottumustani, niin lupaan että vuonna 2014 teen ostopäätökseni entistä harkitummin eettisin ja ekologisin perustein. Ja lupaan miettiä jokaisen ostokseni kohdalla, tarvitsenko sitä oikeasti, vai haluanko vain. Ja jos tuotteen tuotannosta ei ole tarkkaa tietoa, niin jätän sen uutena ostamatta. Koska vaikka kuinka vetoaisi siihen, että valtiolla / yrittäjällä on velvollisuus vahtia tuotantoprosesseja, niin kyllä se lopulta on aina kuluttaja joka tekee ostopäätöksen. Ja kenellä on se lopullinen valta. Joten, äänestäkää lompakoillanne vuonna 2014!

Paketointia

Tänä joulua en ole stressannut lahjoista. Oikeastaan, en koskaan stressaa lahjoista. Kun tykkää shoppailla, niin lahjojen osto ei ole mitenkään vaikeaa. Usein ostan joululahjoja pitkin vuotta. Nyt, lapsen syntymän jälkeen, olen alkanut pitämään myös sellaista lahjavarastoa, mistä voi ottaa lastenkutsuille eettisiä ja ekologisia lahjoja. Voi meidän lapsi parkaa, sitä ei varmaan kutsuta enää parin vuoden jälkeen mihinkään kun se aina tuo mukanaan niitä hippilahjoja.

Mutta ne joululahjat. Tänä vuonna kaikki (aika) on mennyt niin nopeasti, etten ole juuri ehtinyt ajattelemaan lahja-asioita. Sinänsä ihan hyvä, että lähisukulaislapset alkavat olemaan jo niin isoja, ettei Kiinassa tehty halpatuotantomuovikrääsä enää kiinnosta ihan niin paljon ja oma lapsi puolestaan on niin pieni, ettei ymmärrä joulusta yhtään mitään.

Kiinaboikotti piti myös joululahjojen suhteen. Olen ostanut kotimaista käsityötä ja kierrätysmateriaalista valmistettuja asioita joululahjaksi. Ja annan myös omia, tarpeettomaksi jääneitä tavaroitani eteenpäin. En ole ehtinyt askartelemaan pitkään aikaan, ja tuskin ehdin jatkossakaan kun nykyään käytän liikenevän liika-ajan ompelemiseen. Joten annan sukulaistytöille askartelutarvikkeitani, mm. avaamattomia Fimo-pakkauksia.

Yhtä kaikki, paketointi tapahtui tänäkin vuonna niin, ettei yhtäkään pakettipaperia ostettu kaupasta. Käytän paketointiin postimyyntipaketeista tulleita pakkausmateriaaleja, pahvilaatikoita, kankaita, naruja ja jopa aiempin vuosien pakettipapereita. Järkevintä toki olisi tehdä sellaisia pusseja, joihin lahjat voisi joka vuosi laittaa. Paketit eivät tänä vuonna ole kovinkaan esteettisesti kiehtovia, kun en ole asiaan jaksanut panostaa. Ehkä sitten ensi vuonna...


Niin, ja tulevien joulujen haaste on se, että miten me saadaan meidän lapsi oppimaan siihen, ettei joulun tarkoituksena ole saada miljoona erilaista halpariistotuotettua lelua, jotka menevät roskiin tai jäävät käyttämättä alta aikayksikön? Tästä syystä olemmekin tänä vuonna toivoneet lapselle aikaa kummeilta ja sediltä, tädeiltä ja enoilta. Ja oma esimerkki on tietysti kaikista tärkein. Mutta miten tämä materialisti shoppailuhullu paketteja rakastava äiti oppii tavoiltaan pois? En tiedä. Aloitin sen joka tapauksessa tänä vuonna. Olen henkisesti asennoitunut niin, etten halua yhtäkään pakettia. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Joululahjoiksi Thin Today:n lasin aluset ja savesta tehty pannunalunen. 

Paketointimateriaalina kenkälaatikon suojapaperi ja epäonnistuneesta ompeleesta jäänyt reunanauha. 

Kahvipussin kääntämällä saa hopean värisen paketin. 

Tämän vuoden pohjanoteeraus. Kaiken huipuksi paketista löytyy käytetyt kiipeilykengät (lapselle, jonka jalka kasvaa kaksi kokoa vuodessa ja joka käy kiipeilemässä kerran vuodessa). 

Farkut kiertoon

Kirjakaupoista löytyy tällä hetkellä muutama kotimainen kirja, joissa kerrotaan mitä vanhoista farkuista voi tehdä. Farkut on hyvä laittaa kiertoon, mutta sitä ennen on vielä parempi käyttää ne loppuun. Farkkujen valmistus kuluttaa luonnonvaroja enemmän kuin liikaa ja useammalla meistä on farkkuja enemmän kuin ikinä oikeasti tarvitsemme. 

Itselläni niitä on n. 40 paria. Oikeasti. Suurin syy tähän on se, että painoni on vaihdellut viimeisen viiden vuoden ajan niin, että pienimmät farkut ovat tuumakooltaan 26" (Guessin farkut, jotka ovat mitoitukseltaan ainakin minun mielestäni kokoaan suuremmat) aina 33" äitiysfarkkuihin (jotka olivat kyllä liian isot jopa viikolla 42). Farkut liikkuvat huonosti käytettynä kirpputoreilta, suurin syy tähän taitaa olla sovittamisen huono mahdollisuus. 

Yhtä kaikki, pyritään jatkossa ostamaan farkkuja vain tarpeeseen (itselläni se tarkoittaa, ettei enää koskaan...) ja muistetaan, että farkuista on iloa vielä sitten kun ne on käytetty puhki. Tässä muutama esimerkki. 

Taskusta nenäliinapussukaksi. Vetoketju on toisista farkuista, taskut toisesta. Sisäkangas on kestovaippakaupan ylijäämäpaloja. 

Veljen vanhoista farkuista valmistui haaremifarkut. 

Lapselle leluja. 

Helpbox

Jokin aika sitten, tai oikeastaan varmaan jo aika kauan aikaa sitten, televisiosta tuli Suomen Leijonanluola. Siellä oli mm. tämä kyseisen laatikon keksijä esittelemässä tuotettaan. Taisin silloin jo miettiä, että "toihan ois kiva" mutta se sitten unohtui siinä ajan kuluessa. Ja taisi silloin olla aika paljon muutakin mielessä. 

Nyt eräällä neuvolareissulla luin Kestovaippa-lehteä, jossa näin mainoksen Helpboxista. Siitä sitten nettikauppaan tutustumaan tuotteeseen ja tarinaan tuotteen takana. Kesällä boxit olivat tarjouksessa ja päädyin tilaamaan jokaista teemaa yhden. Kaksi oli tarkoitus jättää itselle ja yksi ostettiin kummipojalle lahjaksi. Yksi mikä laatikossa viehätti oli se, että itse lapsena haaveilin usein leikkimatoista, joissa olisi jotakin muutakin kuin se iän ikuinen liikennepohja (vaikka eipä minulla siinä runsaudenpulassani mitään leikkimattoa koskaan ollutkaan). Ja nyt tietysti, oman lapsen kanssa, pääsee toteuttamaan kaikkia niitä lapsuuden toteutumatta jääneitä haaveita. 

Taaperon versio Helpboxista. 

Ja onhan näille laatikoille käyttöä sitten kun leikit ei enää maistu. Itse näen ne askartelutarvikkeiden, lankojen ja kankaiden säilytykseen soveltuvina, koska levitetyn osan päälle saa tavarat levitettyä (loogista, levitettävä osa levittäville tavaroille) ja siitä sitten on laiskan helppo kaataa tavarat takaisin laatikkoon. 

Jaoin nämä kuvat jo Facessa ja sain kommentin laatikon ideasta. Kuulemma moisella laatikolla lapsi ei kauaa jaksa leikkiä ja tavarat on kuitenkin pitkin lattioita. Niin, lähtökohtaisesti se lapsi ei varmaan jaksa leikkiä monella muullakaan tavaralla kovinkaan pitkään. Ainakaan jos niitä tavaroita on liikaa.

Itsellä ei ole vielä laatikon käytöstä vuosien kokemusta takana, mutta näin aluksi idea vaikuttaa toimivalta. Ja vaikka Leijonan luola ei johtanut keksijän kannalta hyvää lopputulokseen, siellä kuitenkin pidettiin tuotetta toimivana ja tämä oli yksi niistä harvoista, joiden kanssa suunniteltiin yhteistyötä. Kuten myös Legossa. Mutta näitä tarinoita voi lukea Helpboxin Facebook sivuilta.

Sinänsä laatikon tarina on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeata pienen ihmisen on luoda uutta tässä markkinataloudessa. Ja sama joka kommentoi laatikon idean olevan huono, totesi että hinta on suolainen. Mutta se on tosiasia, että Suomessa pienten erien valmistaminen on kallista. Itse arvostan mielestäni toimivan idean lisäksi kotimaisuutta. Ja sitä, että laatikolla on kymmenen vuoden takuu. Nähtäväksi jää, miten laatikot lapselle kelpaavat mutta ainakin sen lahjalaatikon vastaanotto oli loistava. Se oli se avaruusteema-laatikko ja kun pimeässä huoneessa laitettiin laatikkoon ledivalot avaruusaluksen ohjaamon ikkunaan palamaan, olisi voinut kuvitella kyseessä olevan ihan oikean lelun eikä säilytyslaatikon. Kysymykseen montako viisivuotiasta mahtuu yhteen avattuun Helpboxiin makaamaan voin vastata kaksi. Ja ilmeisen hyvä siinä oli myös nukkua. 

Hintatietoja ja verkkokauppa löytyy täältä.

Pari kertaa olen miettinyt, miten jaksan leikkiä lapsen kanssa sitten kun se kasvaa siihen ikään missä "tää menee tonne ja tää tekee tota". No, sen verran innostuin jo tästä boxista että huoli aiheesta taitaa olla turha. 

Ja sinne ne sujahti. 

Hyvää joulunodotusta kaikille tätä lukemaan eksyville. Itse yritän nyt ja jatkossa suhtautua asioihin posiviivisesti ja antaa ihmisille hyvää palautetta aina kun siihen on vähänkään aihetta. Yritän myös välttää turhaa negatiivista kommentointia. Sen verran paha mieli tuli (mielensäpahoittaja, hep!) kun sain negatiivista kommenttia tuotteesta, jota lähdin innolla esittelemään. Ja siis ei siinä mitään, jos se negatiivisuus olisi kokemusperäistä, mutta kun se oli ennakkoluuloperäistä. Ymmärrän kyllä, jos lähtökohtaisesti haluaa boikotoida kaikkea suomalaista, mutta muuten suosittelisin lämpimästä perehtymään asiaan hieman enemmän. Onneksi meillä kaikilla on valinnanvapaus, ja jos et ole jostakin tuotteesta kiinnostunut tai pidät sitä kalliina, niin voit jättää sen ostamatta. Yksinkertaista.

Turha ahdistus

Päivät menee kiitovauhtia eteenpäin. Lapsi on oppinut nukkumaan yönsä ja nyt jatkuvan väsymyksen tilalla on ainainen kiire. Kiire, koska ensimmäistä kertaa tänä vuonna on energiaa tehdä jotain. Olen ommellut ja siivonnut. Olen tehnyt koiran kanssa lenkkejä ja laittanut ruokaa. Ihan perusasioita, joihin siis ei ole ollut voimia juurikaan aiemmin tänä vuonna. Ihmeitä se pienikin uni tekee, tällä hetkellä siis noin kuusi tuntia tauotonta unta yössä ja olen kuin uusi.

Yritän olla viettämättä liikaa aikaa netissä. Tyhmänä menin kuitenkin tilaamaan Kauppalehden uutiset sähköpostiini. Isänpäiväkin meni miettimällä, miksi meillä suomalaisilla on niin kiire saada kaikki tehtaat täältä pois? Teollisuuden alasajaminen. Tai no, tiedänhän minä miksi. Kun kilpailu on kovaa ja raha ratkaisee. Raha ratkaisee, että kannattaa rakentaa uusi tehdas Puolaan, ennemmin kuin pitää vanha tehdas Suomessa pystyssä. Työt siirtyvät sinne, missä hyvinvointivaltio ei ole vielä nostanut palkkatasoa turhan korkeaksi markkinataloudelle. Kunnes kierto jatkuu, palkkataso nousee ja tehdas siirtyy seuraavaan maahan. Jossakin välissä, ehkä lapseni elinaikana, tehdas siirtyy takaisin tänne. Me olemme täällä silloin ne köyhät, joiden palkkataso on matala.

Hetkittäin mietin, että parasta meille kaikille olisi, kun tulisi oikein kunnon lama. Pahempi kuin 90-luvulla. Koska siihenhän ei mennyt edes 20 vuotta kun unohdimme, miten vaikeaa oli ja nyt lapsemme ajelevat mopoautoilla ja rakennamme 400 neliömetrin taloja jotta mahdumme asumaan neljän hengen perheemme kesken sopivan mukavasti.

90-luvun laman aikaan ei ollut H&M:ää, ei Ikeaa. Siis täällä Suomessa. Köyhät oli köyhiä, eivätkä he juurikaan kuluttaneet. Nyt, köyhälläkin pitää olla oikeus shoppailla. Tuhlata rahaa. Kaiken pitää olla halpaa. Että voi ostaa paljon. Jota pitää tuottaa halvalla. Äitini opetti, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. En tiedä kuinka köyhiä me olemme, mutta ainakaan meillä mikään ei ole halpaa. Harmi vain, sitäkin kestävämpää. Onhan se hienoa jättää omalle lapselleen perinnöksi Lundian hylly, jonka on saanut vanhemmiltaan, jotka olivat ostaneet sen ensiasuntoonsa. Toisaalta, näillä huonekaluilla ei ole tarvetta käydä Ikeassa edes kerran vuodessa. Itse asiassa, en ole käynyt Ikeassa kohta 15 vuoteen. Jos ja kun tarvitsemme jotakin kalustetta, yritämme ensin saada sen jostain. Sen jälkeen yritämme ostaa käytetyn. Sen jälkeen yritämme ostaa kotimaista.

No tämä koko avaus lähti tuosta isänpäivästä, Suomen talouden jatkuvasta alamäestä ja tietysti siitä, että olen palaamassa töihin liian lyhyen äitiysvapaan jälkeen (joka kyllä ajoittain on tuntunut todella pitkältä). Ja mieheni jää hetkeksi kotiin. Tai ehkä pidemmäksikin, riipuen siitä mitä yt-peikko töissä tällä erää sanoo. Se sama yt-peikko, joka vierailee meillä aina säännöllisesti. Olen kyllä siihen jo niin kyllästynyt. Samoin koko helvetin markkinatalouteen. Emmekö me voisi vain lopettaa kuluttamista ja kapinoida sitä vastaan, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät?

Ja koomisinta tässä on se, että samalla kun paasaan ja paasaan, tuijotan peilistä omaa kuvaani ja mietin, mitä se kertoo minusta, että kaiken tämän keskellä, jos mieheltä menee työpaikka, harmittelen eniten sitä , että sitten ei ole enää rahaa ostaa uusia Stokken-vaunuja jos meille tulee lisää lapsia.

Että minä ajoittain vihaan itseäni.

Hulluna säästämistä.

Varoitan nyt heti. Jos olette joskus lukeneet Vauva-palstalta keskustelua hulluista pihinuukista ihmisistä, niin kohta koette jotain vastaavaa. Sillä erolla että kerron tässä omasta arjestani.

Olen rahankäytön suhteen varsin höveli. Ja olen myös shoppailuaddikti. Kumpaakaan en toivottavasti enää tulevaisuudessa. Mutta joissakin asioissa olen ollut aina myös varsin säästeliäs. Ja kuvittelen myös olevani ekologinen kaikessa säästeliäisyydessäni. Jos olen sen suhteen väärässä, älkää korjatko. 

Kerrostalossa asuessa, niin kauan kun kaikilla on sama vesimittari, ei vedenkulutuksella ole merkitystä laskun kannalta. Paitsi jos naapuri pyörittää pesulaa koko kaveripiirilleen ja toinen naapuri nauttii tunnin suihkuista aamuin illoin, niin kyllähän se näkyy myös kollektiivisessa vesilaskussa. Mutta omakotitalossa maksat jokaisen millilitran itse. Täällä siis jokainen tippa merkitsee. 

Yksi keino olla ekologinen on tehdä uutta vanhasta. Meillä ei tälläisiä pesuainepulloja enää käytetä (hyi hajusteille), mutta joskun v. 2009 sain vuoden pesuaineet kaupan päälle kun ostin uuden pesukoneen ja ne loppuivät viime keväänä. Siitä Ariel-pullosta askartelin sitten tälläisen kätevän korin pyykkipojille kun alkuperäiseen eivät enää kaikki mahtuneet. 

Kestovaippojen huono puoli on se, että niitä on kiva huuhdella. Ja tarpeellista pestä. Huuhteluvetenä käytettiin ensimmäiset 5,5 kuukautta pullonkeittovettä. Kyllä. Vesi kannettiin kattilassa keittiöstä kodinhoitohuoneeseen ja kaadettiin ämpäriin josta se kauhottiin lavuaariin vaippojen huuhteluun. Nyt, kun pulloja ei enää keitetä niin olen ottanut tavaksi kerätä sitä suihkuvettä, mikä valuu ”hukkaan” kun odotan että vesi lämpenee, ämpäreihin ja niillä sitten huuhtelen vaipat. Ei, en ole niin vihreä että hyppäsin kylmään suihkuun suorilta. Ja kyllä, jossakin vaiheessa kun sitä ämpärivettä oli liikaa, vedin sillä vessan.

Välihuomautuksena todettakoon, kun ilmoitimme kesän vedenkulutusta netissä, ohjelma ilmoitti aluksi että tarkista mittarin lukema, koska se vaikuttaa liian pieneltä.

Pyykkiä meillä pestään vaippojen ansioista vähintään joka toinen päivä. Aikuisilta ei pyykkiä paljon tule ja nyt lapseltakin vähemmän kun pulautteluaika on melkein ohi. Ruokailujen ajan käytetään ruokalappua, joita olen tehnyt melkein liukuhihnalta ettei vaatteet likastuisi. Pyyhittävät laput ovat parhaita.  Vaatteita ei pestä joka käyttökerran jälkeen, paitsi alusvaatteet. Ellei vaate ole likainen niin että siinä on tahroja, se tuuletetaan. Vain likaiset vaatteet pestään. Kuivausrumpua meillä ei ole.

Suihkussa käydään 2-3 kertaa viikossa per aikuinen. Lapsi pestään 1-2 kertaa viikossa, peppu ja kädet ja naama toki aina tarpeen mukaan. Ja kyllä jos aikuinen haisee paskalle, niin sekin käy silloin suihkussa. Mutta siis pääperiaate on, että suihkussa käydään tarpeen mukaan, ei tavan vuoksi. Hampaita ei pestä juoksevan veden alla ja kun siivotaan, rätti kastellaan ja hana suljetaan. Vaihtoehtoisesti lavuaarin pohjalle voi laittaa vettä jossa rätti huuhdellaan tarvittaessa.

Valot palavat vain siellä missä ollaan. Televisio ei ole päällä ellei sitä katsota. Tietokone on aina ”nukkumassa” kun se jää hetkeksi käyttämättä. Kodinkoneita ei pidetä valmiustilassa. Pakastin on aina täynnä. Pihavalot toimivat liiketunnistimella. Hiustenkuivaajaa käytetään vain silloin kun sitä todella tarvitaan, eli noin kerran kolmessa kuukaudessa (pienen lapsen kanssa hiukset ovat muutenkin aina kiinni, koska muuten niitä ei ole kohta ollenkaan).

Ruokaa ostetaan vain tarpeeseen ja kaikki ostettu ruoka syödään. Jos ihmisille ei maistu, niin koira syö. Talouspaperia käytetään mahdollisimman vähän, tilalla on keittiöpyyhkeet ja lapsen naama pyyhitään ruokailun jälkeen omaan, pehmeään ja pestävään bambuliinaan.

Shampoot, hoitoaineet ja nestesaippuat käytetään viimeiseen pisaraan lisäämällä melkein tyhjään pulloon vettä.  Hammastahna- ja rasvatuubit avataan lopuksi ja kaavitaan reunoilta kaikki. Tämä toimii myös ruoka-aineissa.  Lisäksi kun on S-etupäivät, ostan kaapit aina täyteen pesuaineita, hammasharjoja, rättejä ja  niin edelleen. Pesen minigrip-pussit käsin altaassa ja käytän ne uudestaan. Ja isompi satsi kerralla muun tiskin ohella.

Vanhojen, rikkinäisten sukkien (ja nykylaadulla ne rikkinäiset eivät ole edes mitenkään kovin vanhoja) varret leikkaan paloiksi, samaten vanhat pyyhkeet ja kaikki ompelusta yli jäävät tilkut. Näitä sitten käytetään pumpulin korvikkeena mm. meikinpoistossa ja kasvovedenkäytössä. Nyt olen kyllä tehnyt tähän tarkoitukseen sellaisia pestäviä tapauksia, jotka on vedetty saumurilla käyttöiän pidentämiseksi. Vanhat korjauskelvottomat vaatteet menevät myös räteiksi ja lelujen täytteeksi. Koiran vanulelujen vanut kerätään myös talteen ja täytetään niitä rikkirevittyjä leluja uudelleen, meidän hurrikaanilla kun yksi lelu kestää noin kaksi tuntia.

Nyt otin kestovaippojen kuivaliinat nenäliinakäyttöön kun niitä ei oikeastaan ikinä tullut käytettyä siihen oikeaan tarkoitukseensa. Vaatteiden alla käytän alupaitoja käytännössä aina. Farkut korjaan jos ne kuluvat esim. haaroista puhki. Mitähän näitä nyt vielä on. Varmasti paljon kaikkea. Olen nyt kuitenkin kirjoittanut tähän sensuroimatta paljon kaikkea. Ja ihan oikeasti, ei me olla paskaisia eikä meillä haise. Tiedän tämän, koska äitipuoleni on oikea siisteyden perikuva ja kertoo kyllä, jos on likaista tai haisevaa. 

Nukkumista

Tulin mökille äidin luokse nukkumaan. En ole siis 6 kuukauteen nukkunut kunnolla yhtä yötä lukuunottamatta. Tuttua touhua tuoreille äideille, eikö näin? No, reilun kahden kuukauden päästä pitäisi palata sinne hullujen huoneelle jota työpaikaksi kutsutaan. Ja sitä ennen on pakko saada nukkua. Edes joskus. Edes vähän. Muuten ei jaksa, ei pysty.

Nyt kolmas ilta putkeen kun äiti valvoo. Ja minä valvon. Hemmetin talvikärpäset. Ne, jotka heräävät kohmeesta kun mökkiä lämmitetään ja pörräävät sitten sekavina ympäriinsä. No, eiköhän korvatulpat sammuta tämänkin pörinän. Tai sitten tuo sähkökärpäslätkä.

Pelottavaakin pelottavampi kakkavaippa.

Tulimme juuri viikon pakettimatkalta Kreikasta. Siitä lisää myöhemmin. Taisi kuitenkin jäädä parhaiten tuolta viikolta mieleen se, että miehet ja kakkavaipat eivät vain sovi yhteen.

Vauvaloton suhteen me ehkä hävittiin nukkumisessa mutta voitettiin kakkaamisessa. Lapsi on tuottanut säännöllisesti aamukakan joka toinen päivä. Joskus, hyvin harvoin, kaksi kakkaa aamupäivän aikana. Useimmiten vain yhden. Ja sekin on ollut sellaista muovailuvahaa, että se on voinut suurin piirtein kaataa suoraan vaipasta vessanpönttöön.

Kreikassa jouduimme sitten käyttämään eri korviketta kuin yleensä ja tietysti vielä pulloveteen keitettynä (koska se niiden hanavesi oli kalkkista ja suolaista). Tästä johtuen kakkaa alkoi puolesta välistä viikkoa tulemaan pitkin päivää ja harvoin silloin kun olimme hotellilla. Ja ei siinä mitään, kiva että vatsa toimii, mutta kun kakkaa oli kainaloihin asti joka kerta ja se oli sellaista velliä että äitiäkin itketti. Ja pienessä kreikkalaisessa lomakohteessamme ei oltu kuultukaan lastenhoitohuoneista. Tai minkäälaisista pöydistä vessoissa. Yhdenkin pissavaipan vaihdoin ravintolan pöydällä, jonka omistaja meille osoitti. "It´s okay, we do this here aaaaall the time".

Loppuviikkoa kohden oma notkeuteni alkoi jälleen lähestyä tervaskannon vastaavaa. Syystä että unohdin ottaa biologiset lääkkeet ennen reissuun lähtöä. Joten sitten eräänä päivänä erehdyin pyytämään miestäni, että josko hän voisi vaihtaa vaipan siellä ravintolan vessan lattialla. Ei, ei voi. No, jos tulisi auttamaan minua? Onko pakko? Ei, mutta arvostaisin. Menimme sitten yhdessä pienen ravintolan pieneen vessaan. Mies piti uutta vaippaa kun minä pyyhin, pesin ja vaihdoin. Ja koko ajan se ilme naamalla, että hyi helvetti. Siis miehellä. Seuraavan kerran kun ravintolassa kävi sama homma, pyysin miestä, että jos nyt menisit ihan yksin ja vaihtaisit sen vaipan. Ja kuka, minäkö? Vai puhuitko tuolle takana olevalle?

Joo, älä vaihda niitä vaippoja. Aikuinen ihminen. Se on kakkaa, se haisee ja on yököttävää mutta silti. Se tulee sinun pikku prinsessasi takapuolesta. Ja sitä tulee vielä paljon ja pitkään. Ja kohta tulee oksennuksiakin. Ja niitä voi tulla silloinkin kun äiti on töissä. Joten jatkossa, vähemmän itkua ja enemmän toimintaa. Mutta toistaiseksi, en enää pyydä. Helpomalla pääsee, kun vaan itse vaihtaa ne vaipat. Jotenkin se on kai siellä miesten perimässä, se miten näistä asioista luistetaan. Vingutaan ja mangutaan niin kauan että nainen toteaa että antaa olla, minä hoidan.

Iso, pelottava kakka. Hui. 

Kertokaapa mulle, sukupuolineutraalit, kuka teillä on vaihtanut kakkavaipat ilman valituksia?

Räpellyslelu.

Kiinaboikotin huumassa olen opetellut ompelemaan. Ja tekemään leluja lapselle. Sellaisia turvallisia leluja. Mitkä mahdollisesti voisivat läpäistä jotkut EU-testit. Ei sillä että niitä ajattelin myydä.

Tälläisiä itsetehtyjä räpellysleluja on netti pullollaan. Itse tein yhden version vanhoista lastenvaatteista, niistä Ökö-testatuista. Ja omien, kymmeniä kertoja pestyjen vaatteideni, pesulapuista. Ja koska olen itse ommellut saumat, tiedän niissä olevan isommat saumavarat kuin yhdessäkään aasialaisessa lelussa.

Liikaa omaa aikaa.

Mietin usein ennen raskauttani, että jos lasta ei kohta ala kuulumaan, onko mahdollista tulla liian itsekkääksi lapselle? Olenko kohta liian vanha ja pitkään elänyt saamaan lapsen ilman että koen menettäneeni kaiken? Kaiken vapauteni, oman tilani, oman rauhani? Samalla kuitenkin pelkäsin,
että jos lasta ei tule, niin elämäni jää tyhjäksi. Tai ainakin kokisin sen jääneen tyhjäksi.

No, tässä sitä nyt sitten ollaan. Huonosti nukkuvan 4,5 kk vanhan vauvan kanssa.
Vauvan, jonka itku tuntuu kovemmalta ja raastavammalta kuin mikään ikinä. Vauvan, joka
tykkää narista. Ja hymyillä. Ja jokeltaa.

Ja mitenkä se hento jokellus voi olla maailman paras asia kun samasta lähteestä
tuleva narina saa repimään hiukset päästä ja hakkaamaan päätä seinään? Siis omaa päätä.
Ja noin vertauskuvainnollisesti.

Ensimmäiset kaksi kuukautta menivät kuin usvassa. Oli liikaa tekemistä ja liian vähän
mahdollisuuksia tehdä mitään. Mitään muuta siis kuin istua vauva sylissä sohvalla.
Heti kun yritin laittaa sen sänkyyn tai sitteriin, alkoi huuto. Ja uskokaa, minä yritin.
En olisi koskaan uskonut löytäväni itseni tilanteesta jossa olen ahdistunut siitä
etten pysty siivoamaan.

Minä, joka vihaan siivoamista yli kaiken.

Mutta minulla on ollut uskomaton onni saada lapsi sekä omistaa äiti, joka on jättäytynyt
työelämästä sivuun jo muutama vuosi sitten. Ja joka on hulluna lapseeni. Äitini, joka joskus
sanoi minulle, että ei lapsia ole pakko tehdä. Ja minun varsinkaan. Että elämä on ihan hyvää ilman
lapsia. Nyt tämä äitini on meillä niin paljon, että harkitsemme hänelle oman huoneen rakentamista.
Noin kuvaannollisesti. Oikeasti ehkä voisimme ostaa hänelle jonkun rämän asuntovaunun ja laittaa
sen pitkän pihamme perälle.

Ja kyllähän minä ymmärrän miksi äitini on niin hullaantunut lapseeni. En minäkään
halua olla siitä erossa, paitsi aina välillä. Tai siis, parasta olisi jos joku hoitaisi sitä kun se
on pahalla päälläja minä voisin sitten vain kuoria kermat päältä. Vaikka on siinä raivoavan vauvan
tyynnyttelyssä jotain sydämen sulattavaa.

Niin mikä tässä sitten mättää? Äitini on valmis hoitamaan lastani useita kertoja viikossa, yön yli
ja päivän päälle, jos vain tarvetta on. Lisäksi lapsen isä valvoo lapsen kanssa viikonloput ja auttaa
hoidossa iltaisin.

Tosin en tiedä miksi sanotaan, että se on hienoa kun mies AUTTAA lapsen hoidossa, vaikka
jotenkin näkisin sen niin, että jos se lapsi on ollut yhteinen toive, niin toinen vanhempi ei auta toista.
Ei, vaan molemmat vanhemmat OSALLISTUVAT lapsen hoitoon. Toki ymmärrän poikkeuksen,
jos mies on perheen elättäjä, mutta meillä se ei nyt vaan  mene niin. Olen opiskellut liian pitkään
ollakseni kotiäiti. Tai päävastuullinen lapsenhoitaja.

Kaiken kaikkiaan saan enemmän apua kuin olisin ikinä uskonut tarvitsevani. Käytännössä
pääsen ihan mihin vain haluan mennä. Ja saan nukkuakin kohtuuttoman monta yötä rauhassa
kun verrataan moneen muuhun äitiin. Silti olen aivan poikki, puhki, loppu. Kaipaan aikaa,
jolloin sain vain olla. Sain tehdä omia juttujani kun siltä tuntui. Toki viime vuosina älytön
työmäärä on häirinnyt vapaa-aikaa huomattavassa määrin. Sekä eräs hullu aamuvirkku koira.

Mutta ongelma on siinä, että kehtaanko valittaa? Kehtaanko olla väsynyt?
Olinko sitten kuitenkin liian vanha tai liian vähän äidillinen hankkimaan lapsia?
Miksi joka päivä kaipaan omaa aikaa vaikka samalla saisin sitä niin paljon kuin haluan?
Suurin ongelma taitaa kuitenkin olla se, että sitten kun saan sitä omaa aikaa,
miksi haluan vain kotiin lapsen luokse?

Farkkuja vauvalle

En ole mikään suuri vauvafarkkujen ystävä. Mielestäni farkut sepaluksineen, nappeineen ja taskuineen ovat turhia ja epäkäytännöllisiä pienelle ihmiselle. Vai mitä 4,5 kuukautinen laittaa farkkujensa takataskuun? Taskuun, jonka päällä makaa 90% ajasta? Ja kyllä minä ymmärrän, että taskut vauvan farkuissa ovat enemmänkin ulkonäköasia, mutta silti. Lisäksi ne muutamat farkut mitkä erehdyin ostamaan ovat olleet todella hankalat pukea vauvan päälle. Ja siis pillifarkut vauvalle. Oikeasti. No, ne olivat onneksi lahja. Ja oikeasti ihan hieno lahja, hieman hankala vain pukea päälle. Ja huono puoli oli se, ettei varpaita saanut enää suuhun. Kun jalka ei vaan taipunut. 

Törmäsin tässä yhtenä nettipäivänä Oikukkaaseen. Joka siis tekee lapsille vaatteita täällä Suomessa. Kierrätetyistä farkuista. Aluksi pidin farkkuja kalliina ja koska olin ennakkonegatiivinen, en tilannut. Mutta sitten kun tuli hyvä tarjous, niin päätin kokeilla. Enkä pettynyt. Farkut, jotka sopivat vauvalle. Siinäpä mainoslause. Kulunut farkku on pehmeää, vyötäröllä leveä resori ja no, ne taskut. Ne on edelleenkin turhat, mutta toki hienon näköiset. 

Oikukkaan vaatteita löytyy täältä. Ei muuten ole vain nämä farkut  jotka ovat hienot. 

Yksinkertainen kutoja

Kestovaippailu on tuonut  mukanaan uuden harrastuksen yksinkertaiselle kutojalle, eli itselleni. Yksinkertaisella kutojalla tarkoitan sitä, että tykkään kutoa mutta en oikeastaan osaa mitään. Mitään muuta kuin nurin ja oikein. Sillä saa tehtyä peittoja, rättejä, pipoja, huiveja ja nyt kestovaippoihin lisäimuja.

Tavoitteenani on ollut jo pitkään opetella enemmän tekniikoita, mutta aika ja energia eivät vain tunnu riittävän. Tykkään kuitenkin tehdä käsilläni koko ajan jotain, joten nyt olen tehnyt jämävillalangoista ainaoikein-imuja. Ja hyvä mielihän siitä tulee, kun saa tehdä jotain mikä tulee ihan oikeasti käyttöön.

Ja on näille jatkokäyttökin jo suunniteltu, sitten kun vaippavaihe on ohitse.

Purnukkahamsteri

En tiedä miksi, mutta olen aina tuntenut vetoa erilaisia purkkeja ja purnukoita sekä tietysti pulloja kohtaan. En meikkaa juurikaan, en laita hiuksiani enkä oikeastaan ole viime vuotta lukuunottamatta juurikaan huolehtinut ihostani. Tai no, silmänympärysvoidetta ja muita vastaavia olen käyttänyt kaksikymppisestä. Mutta puhdistamispuoli on ollut aina hieman laiskanpuoleista. Silti kaappini ja laatikkoni ovat täynnä voiteita, vaahtoja, luomivärejä, rasvoja ja niin edelleen ja niin edelleen.

Pari vuotta sitten kun muutin, auttamassa ollut ystäväni ihmetteli miten minulla voi olla purnukoita ja purkkeja laatikkokaupalla, kun en kuitenkaan ole päivisin sen tällätympi. Niin, miten? Ja ennen kaikkea miksi?

Aina kun näen jonkun tyylikkään uuden kosmetiikkatuotteen, minun on saatava se. Kun opiskelin, ostin markettikamaa. Kun valmistuin ja aloin tienaamaan, aloin ostamaan Dioria. Dior se vasta olikin portti helvettiin. Joka kausi he tuovat markkinoille uudet pakkaukset. Aina edellistä tyylikkäämmät. Sitten on purnukkahullu taas vauhdissa.

Nyt lupasin itselleni, etten osta yhtäkään luomiväriä tänä vuonna. En, vaikka pääsen lentokentän taxfreehen. Lancomen uuden luomivärimalliston myötä lupaus kyllä meinasi rikkoutua heti alkuunsa. Onneksi halumaani väriä ei ollut saatavilla ja palaudun hetken mielenhäiriöstä. Yritän myös lopettaa ylimääräisten rasvojen ostamisen. Tosin niiden puolesta voin sanoa, että yhtäkään rasvapurkkia ei ole täytenä mennyt roskiin.

Nyt tilasin Stockmannilta itselleni Nomess Copenhagenin meikkilaatikon. (Itseäni ruoskien kun en saanut ennen tilausta selville missä se on tehty.) Sallin itselleni tämän ostoksen koska päätin että tavoitteeni on että jatkossa meikkini mahtuvat siihen nykyisen Lundia-lipaston sijaan. En aio kuitenkaan hankkiutua eroon vanhoista ennen kuin ne menevät pilalle tai loppuvat, mutta aion olla ostamatta uusia. Ja jatkossa aion pärjätä 1-2 luomivärillä nykyisten 15 sijaan. Harmi, että luomivärien myynti käytettynä on hieman epäsuotavaa, koska niitä olisi tuolla nyt laatikko täynnä.

Ja kyllä, huomaan että annan itselleni erivapauksia tässä uudessa, vihreässä elämässäni kun haluan ostaa jotain. Eihän se haittaa vaikka se on Kiinassa tehtä, kun se tulee tähän vihreään elämäntapaan. Ei, kyllä se on väärin. Jatkossa aion jälleen tsempata. Nomess-meikkirasia löytyy täältä, toisin jos joku olemattomista lukijoistani innoistuisi moisesta niin Stockmannilta sen saisi nyt 10 euroa halvemmalla.

Tosin päätin aloittaa juuri Stockmannin boikotoinnin kun kuulin millaisen tuloksen jälkeen he lomauttavat KOKO henkilökuntansa. Ihmettelen, että miten me suomalaiset jaksamme netissä jakaa kirjoituksia Hesburgerin mainoksista mutta suurta yleisöä ei tunnu kiinnostavan työpaikkojen menetys kun se ei osu omalla kohdalle. Mitä jos kirjoittaisin avoimen kirjeen Stockmannille heidän lomautuksistaan? Mitä luulette,  kuinka moni sen jakaa? Miksi me emme taistele oman tulevaisuutemme puolesta? Millaisen herätyksen te ihmiset tarvisette että ymmärrätte ettei tämä hyvinvointivaltio ole mikään itsestäänselvyys? Kiitos ja anteeksi, jälleen kerran. Kotiäiti hermostui.

Rumpukuivaus helvetistä?

Kuivausrumpukeskustelu on mielenkiintoinen. Monet lapsiperheet vannovat kuivausrummun nimeen kun elämä sen kanssa on niiiiiiiiiin helppoa. Ja rumpukuivatut lakanat ja vaatteet tuntuvat niiiiiiin hyvältä. Itse joskus vuonna yksi ennen vedenpaisumusta ollessani Jenkeissä vaihdossa sain ikuisen kammon rumpukuivareita kohtaan. Sille reissulle jäi erinäinen määrä t-paitoja koska rumpu kuivasi ne pilalle. Eikä ne lakanatkaan kyllä mitään kovin pehmeitä olleet.

Olen kyllä kuullut että nykyiset rummut ovat vaatteiden kanssa enemmän kaveria, mutta jotenkaan en kuitenkaan usko siihen että kuivaus ei kuluttaisi vaatteita. Tai siis totta kai se kuluttaa, kun jokainen pesukin kuluttaa! Ja koska tykkään vaatteistani, pyrin pesemään ne niin harvoin kuin vain on mahdollista. Mainitaan nyt kuitenkin heti, että jos vaate on likainen niin tottakai se pestään. Mutta jos näkyvää likaa ei ole, niin usein pelkkä tuuletus riittää. Ja ei, en minä haise. Teen siihen liittyen säännöllisiä tarkistuksia muutenkin kuin omalla nenällä.

Nyt luin Oma koti valkoinen-blogista jälleen yhden puolustuspuheen kuivausrummun käytölle. Eli kun on rumpu, niin vuodevaatteita ja pyyhkeitä voi omistaa huomattavasti pienemmän määrän kuin ilman rumpua. Toki jos on kahdet setit vuodevaatteita ja pyyhkeitä ajatuksella toinen pesussa, toinen käytössä, niin samaan asiaan settejä voisi olla kolme. Yksi käytössä, yksi pesussa ja kuivumassa ja yksi likaisena / puhtaana odottamassa vuoroaan. Näin ollen ei tarvitsisi kuivausrumpua. Toki jos on vähän tilaa niin mielellään kaapissa pitää vain kahdet lakanat ja kuivaa pyykit suoraan koneessa, mutta olen itsekin asunut pienissä asunnoissa eikä se maailma ole siihen loppunut vaikka pyykkiä on ollut kuivaamassa pesuhuoneessa. Joka on siis samalla ollut vessa. Pyykinkuivaus kun jotenkin kuuluu tähän maailmaan.

Varmasti olisi ekologisempaa ostaa vähemmän vuodevaatteita ja pyyhkeitä kuin pitää niitää kaapissa vinot pinot, mutta usein näissä käy niin että ostetaan uusi ja hävitetään vanha. Pahimmassa tapauksessa vanha hävitetään kaatopaikalle. Toki, kuten OKV-blogin kirjoittaja, toiset ovat sen verran fiksuja että lahjoittavat lakanat ja pyyhkeet hyötykäyttöön. Iso kiitos heille siitä.

Tässä vielä vanha kuva muistutuksena siitä mitä voi tehdä vanhoilla lakanoilla. Laukku on ollut oikeasti käytössä minulla ns. käsityölaukkuna eli automatkoilla otan sinne mukaan keskeneräiset virkkaus- ja kutomisprojektit.
Joita on paljon. 

Meillä on lakanoita kohtalaisen paljon, koska olimme kaksi yksinasunutta aikuista ja molemmilla oli oma asunto ja tavarat.  Nyt työn alla on muutaman yksittäisen lakanan yhdistämisompelu parilakanaksi. Lisäksi muutama lakana odottaa tytön kaapissa tulevaisuutta eli sitä että hänellä on isompi sänky. Nämä lakanat ovat niitä vanhoja hyviä Finlaysonin suomalaisia lakanoita. Ja nehän kestävät vuodesta toiseen, ja toiseen. Ja toiseen. Jälleen hyvä esimerkki siitä, miten kapitalismi tuhoaa luonnonvarat. Kulutustavarasta tehdään nykyään huonolaatuista että ihmiset saadaan ostamaan enemmän. Olisihan se turhan järkevää tehdä vähemmän vaikka kalliimmalla jotta ihmiset ostaisivat vähemmän ja pitäisivät huolta ostamastaan ja arvostaisivat tavaroitaan?

Yksi mikä myös puhuu kuivausrummun hankintaa vastaan meidän taloudessa on sen käytön hinta. Vattenfallin sivuilta (http://www.vattenfall.fi/fi/keskimaarainen-kulutus.htm) käy ilmi  että yksi kerta kuivausrumpukuivausta maksaa 45 senttiä. Joten jos rumpu pyörii joka päivä, niin kuukaudessa hintaa tulee jo lähemmäksi kaksi kymppiä. Ja vuodessa siis yli 200 euroa. Käytän tämän rahan johonkin muuhun, kiitos.

Ja jotten nyt loputtomiin kiillottaisi omaa olematonta sädekehääni, niin kerrotaan vielä että meidän kodinhoitohuoneessa (siis tuossa kapeassa käytävässä mikä on saunan ja pesuhuoneen edessä) ei ole kuivausrumpua. Siellä on kuivauskaappi, joka on vielä suurempi energiasyöppö kuin rumpu. Mutta käytämme kaappia pyykin kuivaamiseen niin että kaappi ei ole päällä. Hätätilanteita varten on sitten kuitenkin olemassa "pikakuivausmahdollisuus". Jota on käytetty tähän mennessä ehkä noin viisi kertaa. Ja niistäkin kerroista neljä on ollut turhia. Tämä pirttihirmu antoi niistä kyllä palautetta.

Ensisijaisesti kuitenkin pyrin kuivaamaan pyykin ulkona kesät talvet. Etenkin nyt kun siihen on mahdollisuus oman pihan kautta. Toki isolla parvekkeellakin ja taloyhtiöiden naruilla on hyvä kuivata pyykkiä, vaikka jälkimmäiseen en ihan kaikkea veisi, toki taloyhtiöstä riippuen.

Puhdas pyykki ei tuoksu Arielille.

Ennen lapsen syntymää lapselle ostetut vaatteet piti pestä. Ja kun luin jostakin että ne pitää pestä hajusteettomalla pesuaineella, niin nehän pestiin hajusteettomalla pesuaineella. Siitä lähtien meidän perheen kaikki pyykki on pesty Erisanilla, jossa ei ole hajusteita eikä väriaineita.

Ja voin kertoa, että puhdas pyykki tuoksuu hyvälle. Silloin kun se tuoksuu puhtaalle eikä hajusteaineelle. Vielä kun pyykin saa kuivatettua ulkona narulla, niin tuoksu on suorastaan päätä huimaava. Raikas ja puhdas.

Välillä erehdyn ostamaan käytettyjä lastenvaatteita netistä. Ja järjestäen ne vaatteet ovat olleet niin järkyttävän tuoksuisia, että niitä on saanut pestä useamman kerran ennen kuin hajun saa pois. Ja voin kertoa, että kun itse on tottunut raikkaaseen pyykkiin niin se pesuainehajusteen tuoksu on järkyttävä. Todellakin järkyttävä.

Tiedän että monet yhdistävät pyykin hajustetuoksun puhtauteen, mutta eihän se niin ole. Sehän on vähän niinkuin laittaisi hajuvettä ja luulisi olevansa sen jälkeen puhdas. En enää ymmärrä miksi joku vapaaehtoisesti haluaa käyttää hajusteita pyykkiinsä, etenkään pienten lapsiensa. Lisää vain keinotekoisia aineita iholle ja hengitettäväksi. Ja lisää myrkkyjä pesuveden kautta kiertoon. Ei kiitos, ei meillä, ei enää.

Harmittaa vain, että joudun lopettamaan netin kautta vaatteiden ostamisen koska en halua niitä hajuja enää kotiini.

Päivän pohdintoja tai oikeastaan raivoavautumista.

Kun aloitin tämän blogin, reilu vuosi sitten, oli haaveissani pitää blogia siitä miten elän ruuhkavuosia. Miten olen superäiti, askartelen, teen väitöskirjaa, paiskin töitä ja shoppailen ja urheilen siinä sivussa. Mutta koko maailma meni mullin mallin kun lapsi vihdoin ja viimein syntyi. Samaan aikaan esillä olevat maailman talouden tilanteen kurjuudet, jotka vaikuttavat meistä jokaiseen halusimme tai emme, ja pienen vastasyntyneen viattomuus ja kaikki palasi takaisin. Kaikki se into, jolla teininä paransin maailmaa Protupiireissä. Kun olin kasvissyöjä. Kun kierrätin kaksikymppisenä. Kun ostin vain kotimaista. Nyt se kaikki tuli takaisin, rytinällä. Koska haluan antaa lapselleni paremman maailman. Ja opettaa hänelle miten maailmasta pidetään huolta.

Olen viettänyt useita unettomia öitä, miettinyt perheemme taloudellista tilaa, omaa kulutushysteriaani, omaa työtilannettani, uraputkeani, perheeni asioita ja myös ajoittain tätä blogia. Blogia, jonka nimi kuvastaa nyt enemmän kuin koskaan sitä mitä kannan sydämessäni. Sitä, että meillä on jo niin paljon kaikkea mutta mikään ei riitä.

Törmäsin kertomukseen siitä, kuinka Marimekko sulki Suomen tehtaansa. Tai siis ompelimonsa. Koska he olivat tehneet voittoa vain 1,1 miljoonaa euroa. Ja voittoa halutaan tehdä enemmän. Miksi se 1,1 miljoonaa ei riittänyt? Miksi pitää saada enemmän? Mihin se kaikki raha häviää? Kuka sitä tarvitsee? Miksi me olemme niin ahneita? Miksi tuhoamme ahneuksissamme kaiken ympärillämme olevan? Miksi ketään ei kiinnosta onko Suomessa kohta enää töitä kenellekään tai onko kukaan kykenevä maksamaan veroja? Miksi hallitus ei tee mitään? Tai siis, tähän viimeisempään tiedän vastauksen. Hallituksessa on liikaa puolueita joista kaikki ajattelevat vain ja ainoastaan omaa kannatustaan. Ja sitä ettei se laske.

Mutta miksi me tavalliset kansalaiset, veronmaksajat, vain nielemme kaiken? Miksi ihmiset ostavat kiinalaista tuotantoa, polyesteriä, viskoosia, myrkkymuoveja, heti rikki meneviä tavaroita? Miksi emme kierrätä, lahjoita? Miksi emme taistele suurkulutusta vastaan? Miksi  meidän teinit ovat aivan hysteerisiä kulutuksen suhteen? On mopoautoa, kännykkää, padia, laukkua, farkkuja, tekotukkaa, tekoripsiä, kynsiä ja niin edelleen. Suosituimmat blogit kertovat siitä kuinka taas on ostettu Zarasta ja Nellystä vaatteita kilokaupalla. Keinokuituisia vaatteita, jotka eivät häviä tästä maailmasta ikinä. Vaatteita, jotka heitetään roskiin kun niitä on käytetty vuosi. Tai vähemmän. Miksi ketään ei kiinnosta? Miksi mikään ei riitä?

Tilattiin ensimmäisen kerran Luomulaatikosta. Kieltämättä enemmän houkuttaa ajatus että joku tuo ruuan meidän ovelle kuin se että se on luomua. Mutta win-win siis. 

Olen opetellut ompelemaan. Tai siis yritän opetella ompelemaan. Koska haluan oppia tekemään vanhasta uutta. Kun "kukaan" ei osta enää vaatteita kirpputorilta, ainakin siis itselläni on ollut vaikeuksia myydä farkkuja esim. 5e/kpl vaikka ovat uutta vastaavia, niin pitää opetella tekemään vanhoista vaatteistaan jotain muuta. Tässä on tehty lapselle lelu 30 vuotta vanhasta tyynyliinasta. They just dont make stuff like they used to do. 

En tiedä taistelenko tuulimyllyjä vastaan, mutta aion taistella. En suostu enää tähän kulutushysteriaan. En osta enää yhtäkään Bangladeshissa tai Kiinassa tehtyä riistovaatetta. En suostu ostamaan Nellystä, en Zalandolta mitään. Aion jatkaa Ikea-boikottiani (joka on kestänyt jo kymmenen vuotta koska Ikea joskus mainosti, että heillä on niin halpaa että vanhan voi huoletta heittää pois ja ostaa aina vaan uutta tilalle) ja aion opettaa lapselleni että tämän maailman luonnonvarat eivät riitä loputtomiin. Ja että ahneella on paskainen loppu. Aina.