Liikaa kaikkea eikä mitään tarpeeksi.
Kolmekymppinen akateeminen työläinen joka äitiyden myötä kyllästyi lopullisesti hysteerisen kertakulutukseen. Lisäksi mieltä vaivaa hyvinvointiyhteiskunnan matka kohti lopullista tuhoa. Mitä me jätämme lapsillemme ja onko mitään jäljellä enää heidän lapsilleen? Miksi mikään ei ole tarpeeksi vaikka meillä on kaikkea liikaa?
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Muutto
Olen yrittänyt kiireen keskellä pitää kahta blogia. Olen toki myös miettinyt, että miksi ylipäätään pidän blogia. Mutta olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja itseni toteuttamisesta. Pidan myös vaatteista ja kauniista asioista. Joten ajattelin, että parasta olisi pitää yksi tyyliblogi ja yksi aateblogi mutta oikeasti, kun tekee kaiken toisella kädellä, ei tee mitään kunnolla. Näin ollen yritän nyt luoda uuden blogin yhdistämällä nämä kaksi aiempaa. Jos taistelu kulutushysteriaa vastaan edelleen kiinnostaa, niin tervetuloa osoitteeseen mynewecolife.blog
perjantai 28. helmikuuta 2014
Haaremihousut
torstai 9. tammikuuta 2014
Joululahjamietteitä näin loppiaisen jälkeen
Meillä oli tänä vuonna aika poikkeuksellinen joulu. Ei vain siksi, että lapsella oli ensimmäinen joulunsa, vaan myös siksi, että en jaksanut tai ehkä jopa halunnut intoilla joulusta yhtään. Meillä ei ollut yhtään joulukoristetta, ei joulukuusta. Jouluruuista tehtiin kinkku ja ostin perunalaatikon. Isosta kinkusta puolet meni pakkaseen odottamaan hernekeittojen valmistusta.
Olen aina ollut jouluihminen. Ja lahjaihminen. Rakastan pakettien avaamista ja lahjojen antamista. Mutta en halua, että lapsestani tulee materialisti kuten äidistään. En halua tulevaisuuden joulujemme olevan sitä, että lahjoja tulee kymmeniä ja taas kymmeniä, ne avataan hetkessä, laitetaan kasaan ja unohdetaan puolet samantien. Pahimmillaan aattoillan itku tulee jo pakettien avaamisvaiheessa, poislukien siis ne päivällä tulleet joulupukinodotus-itkut. Paketteja on liian vähän tai ne on vääränlaisia. Joulu on pilalla jos se toivelahja on loppunut kaupoista eikä pukki sitä osaa näin ollen tuoda. Tai jos se yksi lahja onkin väärän värinen. Tai vaikka rikki. Tai sopivia pattereita ei ole saatavilla.
Varmasti tässä kaikessa on puolensa, lapsia voi uhkailla ja kiristää tonttujen verukkeella puolet vuodesta ja toki jouluaattoon omalla tavallaan kuuluu myös tuo pukki-lahja-itku-rumba. Mutta silti. Miten ihmeessä saan lapseni oppimaan, että joulu olisi yhdessäolon ja rauhan juhla, ei halpatuotantomaiden tuotannon merkkipäivä?
Yksi keino on varmasti se, että alusta lähtien lapselle ei osteta "liikaa" lahjoja. Tänä vuonna toivoin lapsemme kummeilta, että mielummin tulisivat ajan kanssa käymään kuin ostaisivat lahjoja. Samaa toivoin myös sukulaisilta. Itse emme ostaneet lapselle yhtään lahjaa. Oikeasti, mitä se 7 kk ikäinen ymmärtää niistä lahjoista? Ihmettelin vain jälkikäteen, että olinko ainoa joka näin toimi? Joka ikinen äitiysblogi mitä luen, sisälsi pitkät listat mitä jopa muutaman kuukauden ikäiselle oli ostettu lahjaksi. Paras taisi olla eräs, jossa 1 v 3kk sai lähemmäksi 30 lahjaa. Näistä puolet omilta vanhemmiltaan. Siinä voi olla vaikea pitää tasoa yllä vuodesta toiseen, kun pienestä pitäen tottuu pakettipaljouteen. Yksi neuvo onkin, että niin monta lahjaa kuin on ikävuosia.
Olen huomannut monien tuttavien ja bloggaajien ilmoittavan joulua odotellessa, että aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta mutta lapset saavatkin sitten pakettiautollisen paketteja. Oikeasti, eikö sille lapselle riittäisi vähempikin? Eikö yksi hyvä lahja vastaisi kymmentä huonoa? Jos vanhemmille riittää yhdessä olo, niin eikö lastakin voisi opettaa siihen suuntaan, että joulussa tärkeintä on yhdessäolo, eikä ne lahjat?
Aion jatkossa pyytää (niin kauan kuin voin asiaan vaikuttaa) lapsellemme "aikalahjakortteja". Eli että kummit esim. veisivät leikkipuistoon, teatteriin, leffaan, pulkkamäkeen tai vaikka huvipuistoon, oman budjettinsa mukaisesti. Kun kaikilla on koko ajan niin kiire, niin tälläisilla lahjakorteilla voi "velvoittaa" antamaan aikaa toiselle.
Oma esimerkki on tietysti tärkein. Tästä syystä en toivonut joululahjaksi kuin yhden kirjan. Mitä en saanut. Mutta sain kyllä sellaisia ikuisuustoiveita muutaman, mutta paketteja ei tullut kymmentäkään. Mikä oli hienoa. Mutta vielä hienompaa oli huomata, etten ensimmäistä kertaa elämäni aikana kaivannutkaan niitä paketteja. Paras joululahja oli katsoa lasten leikkimistä ja olla perheen kesken.
En missään nimessä halua kieltää lapseltani joulua kokonaan. Tai siis sitä lahjaosuutta. Mutta haluan, että hän oppii siihen, että lahjoja tulee sen verran, että vielä seuraavana aamuna muistaa mitä on saanut. Ja että niiden luettelemiseen menee alle minuutti. Että yksikään niistä ei lennä roskiin viikon sisällä saamisesta. Joten ensi vuonna, kun muut blogit tursuilevat tavaraa ja äidit ylpeinä listaavat mitä lapset ovat saaneet, tämä blogi ylpeilee sillä, mitä lapsi ei saanut. Turhaa roinaa, tavaraähkyä ja yltäkylläisyyttä.
Olen aina ollut jouluihminen. Ja lahjaihminen. Rakastan pakettien avaamista ja lahjojen antamista. Mutta en halua, että lapsestani tulee materialisti kuten äidistään. En halua tulevaisuuden joulujemme olevan sitä, että lahjoja tulee kymmeniä ja taas kymmeniä, ne avataan hetkessä, laitetaan kasaan ja unohdetaan puolet samantien. Pahimmillaan aattoillan itku tulee jo pakettien avaamisvaiheessa, poislukien siis ne päivällä tulleet joulupukinodotus-itkut. Paketteja on liian vähän tai ne on vääränlaisia. Joulu on pilalla jos se toivelahja on loppunut kaupoista eikä pukki sitä osaa näin ollen tuoda. Tai jos se yksi lahja onkin väärän värinen. Tai vaikka rikki. Tai sopivia pattereita ei ole saatavilla.
Varmasti tässä kaikessa on puolensa, lapsia voi uhkailla ja kiristää tonttujen verukkeella puolet vuodesta ja toki jouluaattoon omalla tavallaan kuuluu myös tuo pukki-lahja-itku-rumba. Mutta silti. Miten ihmeessä saan lapseni oppimaan, että joulu olisi yhdessäolon ja rauhan juhla, ei halpatuotantomaiden tuotannon merkkipäivä?
Yksi keino on varmasti se, että alusta lähtien lapselle ei osteta "liikaa" lahjoja. Tänä vuonna toivoin lapsemme kummeilta, että mielummin tulisivat ajan kanssa käymään kuin ostaisivat lahjoja. Samaa toivoin myös sukulaisilta. Itse emme ostaneet lapselle yhtään lahjaa. Oikeasti, mitä se 7 kk ikäinen ymmärtää niistä lahjoista? Ihmettelin vain jälkikäteen, että olinko ainoa joka näin toimi? Joka ikinen äitiysblogi mitä luen, sisälsi pitkät listat mitä jopa muutaman kuukauden ikäiselle oli ostettu lahjaksi. Paras taisi olla eräs, jossa 1 v 3kk sai lähemmäksi 30 lahjaa. Näistä puolet omilta vanhemmiltaan. Siinä voi olla vaikea pitää tasoa yllä vuodesta toiseen, kun pienestä pitäen tottuu pakettipaljouteen. Yksi neuvo onkin, että niin monta lahjaa kuin on ikävuosia.
Olen huomannut monien tuttavien ja bloggaajien ilmoittavan joulua odotellessa, että aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta mutta lapset saavatkin sitten pakettiautollisen paketteja. Oikeasti, eikö sille lapselle riittäisi vähempikin? Eikö yksi hyvä lahja vastaisi kymmentä huonoa? Jos vanhemmille riittää yhdessä olo, niin eikö lastakin voisi opettaa siihen suuntaan, että joulussa tärkeintä on yhdessäolo, eikä ne lahjat?
Aion jatkossa pyytää (niin kauan kuin voin asiaan vaikuttaa) lapsellemme "aikalahjakortteja". Eli että kummit esim. veisivät leikkipuistoon, teatteriin, leffaan, pulkkamäkeen tai vaikka huvipuistoon, oman budjettinsa mukaisesti. Kun kaikilla on koko ajan niin kiire, niin tälläisilla lahjakorteilla voi "velvoittaa" antamaan aikaa toiselle.
Oma esimerkki on tietysti tärkein. Tästä syystä en toivonut joululahjaksi kuin yhden kirjan. Mitä en saanut. Mutta sain kyllä sellaisia ikuisuustoiveita muutaman, mutta paketteja ei tullut kymmentäkään. Mikä oli hienoa. Mutta vielä hienompaa oli huomata, etten ensimmäistä kertaa elämäni aikana kaivannutkaan niitä paketteja. Paras joululahja oli katsoa lasten leikkimistä ja olla perheen kesken.
En missään nimessä halua kieltää lapseltani joulua kokonaan. Tai siis sitä lahjaosuutta. Mutta haluan, että hän oppii siihen, että lahjoja tulee sen verran, että vielä seuraavana aamuna muistaa mitä on saanut. Ja että niiden luettelemiseen menee alle minuutti. Että yksikään niistä ei lennä roskiin viikon sisällä saamisesta. Joten ensi vuonna, kun muut blogit tursuilevat tavaraa ja äidit ylpeinä listaavat mitä lapset ovat saaneet, tämä blogi ylpeilee sillä, mitä lapsi ei saanut. Turhaa roinaa, tavaraähkyä ja yltäkylläisyyttä.
tiistai 31. joulukuuta 2013
Helpbox osa 2 ja uudenvuodenlupaus
Olisi ehkä pitänyt hehkuttaa enemmän Helpboxia siihen edelliseen postaukseen, kun sen joku löysikin. Mutta vielä kerran, täytyy hehkuttaa, että meillä se toimii. Tässä todisteena tuleva taapero, joka on viihtynyt boxissa leikkimässä jo useampana päivänä. Ja nojailee boxin seiniin, eikä ne ole siitä millänsäkään.
Boxipostausta tehdessäni, mietin, että tälläiseen "muutan shoppailuhullun elämäni parempaan suuntaan"-blogiksi, esittelen silti paljon ostoksiani. Toisaalta, se on syy miksi myös haluan pitää blogia, vaikka toisaalta se tuntuu niin hassulta esitellä ostoksia kun juuri sitä ostamista ja kuluttamista pitäisi vähentää. Mutta haluan esitellä muille (jos ja kun tätä joskus joku lukee) kotimaisia tai eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja Aasiassa tuotetulle kertakäyttöroinalle. Toki sieltäkin tulee ajoittain hyvää tavaraa, mutta markkinatalous on nyt vain sitä mitä se on. Tavaraa ei tehdä, jotta se olisi hyvää ja kestävää vaan että se olisi mahdollisimman tuottavaa.
Palaan työelämään aivan kohta ja tiedän, etten ehdi panostaa tähän enää sitäkään vähää kuin mitä koliikkivauvan kanssa ehdin. Mutta olen päättänyt jatkaa, ja yrittää panostaa tähän entistä enemmän koska haluan parantaa maailmaa. Edes aivan vähäsen. Ja jos yksikin ihminen muuttaa ostopäätöksensä ekologisempaan suuntaan minun blogini vuoksi, niin olen saavuttanut tavoitteeni.
Ja se uudenvuodenlupaus. Koska heräsin lopullisesti tähän "ekohömpötykseen" vasta nyt ja suurin haaste itselleni on muuttaa omaa kulutustottumustani, niin lupaan että vuonna 2014 teen ostopäätökseni entistä harkitummin eettisin ja ekologisin perustein. Ja lupaan miettiä jokaisen ostokseni kohdalla, tarvitsenko sitä oikeasti, vai haluanko vain. Ja jos tuotteen tuotannosta ei ole tarkkaa tietoa, niin jätän sen uutena ostamatta. Koska vaikka kuinka vetoaisi siihen, että valtiolla / yrittäjällä on velvollisuus vahtia tuotantoprosesseja, niin kyllä se lopulta on aina kuluttaja joka tekee ostopäätöksen. Ja kenellä on se lopullinen valta. Joten, äänestäkää lompakoillanne vuonna 2014!
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Paketointia
Tänä joulua en ole stressannut lahjoista. Oikeastaan, en koskaan stressaa lahjoista. Kun tykkää shoppailla, niin lahjojen osto ei ole mitenkään vaikeaa. Usein ostan joululahjoja pitkin vuotta. Nyt, lapsen syntymän jälkeen, olen alkanut pitämään myös sellaista lahjavarastoa, mistä voi ottaa lastenkutsuille eettisiä ja ekologisia lahjoja. Voi meidän lapsi parkaa, sitä ei varmaan kutsuta enää parin vuoden jälkeen mihinkään kun se aina tuo mukanaan niitä hippilahjoja.
Mutta ne joululahjat. Tänä vuonna kaikki (aika) on mennyt niin nopeasti, etten ole juuri ehtinyt ajattelemaan lahja-asioita. Sinänsä ihan hyvä, että lähisukulaislapset alkavat olemaan jo niin isoja, ettei Kiinassa tehty halpatuotantomuovikrääsä enää kiinnosta ihan niin paljon ja oma lapsi puolestaan on niin pieni, ettei ymmärrä joulusta yhtään mitään.
Kiinaboikotti piti myös joululahjojen suhteen. Olen ostanut kotimaista käsityötä ja kierrätysmateriaalista valmistettuja asioita joululahjaksi. Ja annan myös omia, tarpeettomaksi jääneitä tavaroitani eteenpäin. En ole ehtinyt askartelemaan pitkään aikaan, ja tuskin ehdin jatkossakaan kun nykyään käytän liikenevän liika-ajan ompelemiseen. Joten annan sukulaistytöille askartelutarvikkeitani, mm. avaamattomia Fimo-pakkauksia.
Yhtä kaikki, paketointi tapahtui tänäkin vuonna niin, ettei yhtäkään pakettipaperia ostettu kaupasta. Käytän paketointiin postimyyntipaketeista tulleita pakkausmateriaaleja, pahvilaatikoita, kankaita, naruja ja jopa aiempin vuosien pakettipapereita. Järkevintä toki olisi tehdä sellaisia pusseja, joihin lahjat voisi joka vuosi laittaa. Paketit eivät tänä vuonna ole kovinkaan esteettisesti kiehtovia, kun en ole asiaan jaksanut panostaa. Ehkä sitten ensi vuonna...
Niin, ja tulevien joulujen haaste on se, että miten me saadaan meidän lapsi oppimaan siihen, ettei joulun tarkoituksena ole saada miljoona erilaista halpariistotuotettua lelua, jotka menevät roskiin tai jäävät käyttämättä alta aikayksikön? Tästä syystä olemmekin tänä vuonna toivoneet lapselle aikaa kummeilta ja sediltä, tädeiltä ja enoilta. Ja oma esimerkki on tietysti kaikista tärkein. Mutta miten tämä materialisti shoppailuhullu paketteja rakastava äiti oppii tavoiltaan pois? En tiedä. Aloitin sen joka tapauksessa tänä vuonna. Olen henkisesti asennoitunut niin, etten halua yhtäkään pakettia. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Mutta ne joululahjat. Tänä vuonna kaikki (aika) on mennyt niin nopeasti, etten ole juuri ehtinyt ajattelemaan lahja-asioita. Sinänsä ihan hyvä, että lähisukulaislapset alkavat olemaan jo niin isoja, ettei Kiinassa tehty halpatuotantomuovikrääsä enää kiinnosta ihan niin paljon ja oma lapsi puolestaan on niin pieni, ettei ymmärrä joulusta yhtään mitään.
Kiinaboikotti piti myös joululahjojen suhteen. Olen ostanut kotimaista käsityötä ja kierrätysmateriaalista valmistettuja asioita joululahjaksi. Ja annan myös omia, tarpeettomaksi jääneitä tavaroitani eteenpäin. En ole ehtinyt askartelemaan pitkään aikaan, ja tuskin ehdin jatkossakaan kun nykyään käytän liikenevän liika-ajan ompelemiseen. Joten annan sukulaistytöille askartelutarvikkeitani, mm. avaamattomia Fimo-pakkauksia.
Yhtä kaikki, paketointi tapahtui tänäkin vuonna niin, ettei yhtäkään pakettipaperia ostettu kaupasta. Käytän paketointiin postimyyntipaketeista tulleita pakkausmateriaaleja, pahvilaatikoita, kankaita, naruja ja jopa aiempin vuosien pakettipapereita. Järkevintä toki olisi tehdä sellaisia pusseja, joihin lahjat voisi joka vuosi laittaa. Paketit eivät tänä vuonna ole kovinkaan esteettisesti kiehtovia, kun en ole asiaan jaksanut panostaa. Ehkä sitten ensi vuonna...
Niin, ja tulevien joulujen haaste on se, että miten me saadaan meidän lapsi oppimaan siihen, ettei joulun tarkoituksena ole saada miljoona erilaista halpariistotuotettua lelua, jotka menevät roskiin tai jäävät käyttämättä alta aikayksikön? Tästä syystä olemmekin tänä vuonna toivoneet lapselle aikaa kummeilta ja sediltä, tädeiltä ja enoilta. Ja oma esimerkki on tietysti kaikista tärkein. Mutta miten tämä materialisti shoppailuhullu paketteja rakastava äiti oppii tavoiltaan pois? En tiedä. Aloitin sen joka tapauksessa tänä vuonna. Olen henkisesti asennoitunut niin, etten halua yhtäkään pakettia. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Joululahjoiksi Thin Today:n lasin aluset ja savesta tehty pannunalunen. |
Paketointimateriaalina kenkälaatikon suojapaperi ja epäonnistuneesta ompeleesta jäänyt reunanauha. |
Kahvipussin kääntämällä saa hopean värisen paketin. |
Tämän vuoden pohjanoteeraus. Kaiken huipuksi paketista löytyy käytetyt kiipeilykengät (lapselle, jonka jalka kasvaa kaksi kokoa vuodessa ja joka käy kiipeilemässä kerran vuodessa). |
lauantai 21. joulukuuta 2013
Farkut kiertoon
Kirjakaupoista löytyy tällä hetkellä muutama kotimainen kirja, joissa kerrotaan mitä vanhoista farkuista voi tehdä. Farkut on hyvä laittaa kiertoon, mutta sitä ennen on vielä parempi käyttää ne loppuun. Farkkujen valmistus kuluttaa luonnonvaroja enemmän kuin liikaa ja useammalla meistä on farkkuja enemmän kuin ikinä oikeasti tarvitsemme.
Itselläni niitä on n. 40 paria. Oikeasti. Suurin syy tähän on se, että painoni on vaihdellut viimeisen viiden vuoden ajan niin, että pienimmät farkut ovat tuumakooltaan 26" (Guessin farkut, jotka ovat mitoitukseltaan ainakin minun mielestäni kokoaan suuremmat) aina 33" äitiysfarkkuihin (jotka olivat kyllä liian isot jopa viikolla 42). Farkut liikkuvat huonosti käytettynä kirpputoreilta, suurin syy tähän taitaa olla sovittamisen huono mahdollisuus.
Yhtä kaikki, pyritään jatkossa ostamaan farkkuja vain tarpeeseen (itselläni se tarkoittaa, ettei enää koskaan...) ja muistetaan, että farkuista on iloa vielä sitten kun ne on käytetty puhki. Tässä muutama esimerkki.
Taskusta nenäliinapussukaksi. Vetoketju on toisista farkuista, taskut toisesta. Sisäkangas on kestovaippakaupan ylijäämäpaloja. |
Veljen vanhoista farkuista valmistui haaremifarkut. |
Lapselle leluja. |
maanantai 16. joulukuuta 2013
Helpbox
Ja onhan näille laatikoille käyttöä sitten kun leikit ei enää maistu. Itse näen ne askartelutarvikkeiden, lankojen ja kankaiden säilytykseen soveltuvina, koska levitetyn osan päälle saa tavarat levitettyä (loogista, levitettävä osa levittäville tavaroille) ja siitä sitten on laiskan helppo kaataa tavarat takaisin laatikkoon.
Jaoin nämä kuvat jo Facessa ja sain kommentin laatikon ideasta. Kuulemma moisella laatikolla lapsi ei kauaa jaksa leikkiä ja tavarat on kuitenkin pitkin lattioita. Niin, lähtökohtaisesti se lapsi ei varmaan jaksa leikkiä monella muullakaan tavaralla kovinkaan pitkään. Ainakaan jos niitä tavaroita on liikaa.
Itsellä ei ole vielä laatikon käytöstä vuosien kokemusta takana, mutta näin aluksi idea vaikuttaa toimivalta. Ja vaikka Leijonan luola ei johtanut keksijän kannalta hyvää lopputulokseen, siellä kuitenkin pidettiin tuotetta toimivana ja tämä oli yksi niistä harvoista, joiden kanssa suunniteltiin yhteistyötä. Kuten myös Legossa. Mutta näitä tarinoita voi lukea Helpboxin Facebook sivuilta.
Sinänsä laatikon tarina on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeata pienen ihmisen on luoda uutta tässä markkinataloudessa. Ja sama joka kommentoi laatikon idean olevan huono, totesi että hinta on suolainen. Mutta se on tosiasia, että Suomessa pienten erien valmistaminen on kallista. Itse arvostan mielestäni toimivan idean lisäksi kotimaisuutta. Ja sitä, että laatikolla on kymmenen vuoden takuu. Nähtäväksi jää, miten laatikot lapselle kelpaavat mutta ainakin sen lahjalaatikon vastaanotto oli loistava. Se oli se avaruusteema-laatikko ja kun pimeässä huoneessa laitettiin laatikkoon ledivalot avaruusaluksen ohjaamon ikkunaan palamaan, olisi voinut kuvitella kyseessä olevan ihan oikean lelun eikä säilytyslaatikon. Kysymykseen montako viisivuotiasta mahtuu yhteen avattuun Helpboxiin makaamaan voin vastata kaksi. Ja ilmeisen hyvä siinä oli myös nukkua.
Itsellä ei ole vielä laatikon käytöstä vuosien kokemusta takana, mutta näin aluksi idea vaikuttaa toimivalta. Ja vaikka Leijonan luola ei johtanut keksijän kannalta hyvää lopputulokseen, siellä kuitenkin pidettiin tuotetta toimivana ja tämä oli yksi niistä harvoista, joiden kanssa suunniteltiin yhteistyötä. Kuten myös Legossa. Mutta näitä tarinoita voi lukea Helpboxin Facebook sivuilta.
Sinänsä laatikon tarina on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeata pienen ihmisen on luoda uutta tässä markkinataloudessa. Ja sama joka kommentoi laatikon idean olevan huono, totesi että hinta on suolainen. Mutta se on tosiasia, että Suomessa pienten erien valmistaminen on kallista. Itse arvostan mielestäni toimivan idean lisäksi kotimaisuutta. Ja sitä, että laatikolla on kymmenen vuoden takuu. Nähtäväksi jää, miten laatikot lapselle kelpaavat mutta ainakin sen lahjalaatikon vastaanotto oli loistava. Se oli se avaruusteema-laatikko ja kun pimeässä huoneessa laitettiin laatikkoon ledivalot avaruusaluksen ohjaamon ikkunaan palamaan, olisi voinut kuvitella kyseessä olevan ihan oikean lelun eikä säilytyslaatikon. Kysymykseen montako viisivuotiasta mahtuu yhteen avattuun Helpboxiin makaamaan voin vastata kaksi. Ja ilmeisen hyvä siinä oli myös nukkua.
Hintatietoja ja verkkokauppa löytyy täältä.
Ja sinne ne sujahti. |
Hyvää joulunodotusta kaikille tätä lukemaan eksyville. Itse yritän nyt ja jatkossa suhtautua asioihin posiviivisesti ja antaa ihmisille hyvää palautetta aina kun siihen on vähänkään aihetta. Yritän myös välttää turhaa negatiivista kommentointia. Sen verran paha mieli tuli (mielensäpahoittaja, hep!) kun sain negatiivista kommenttia tuotteesta, jota lähdin innolla esittelemään. Ja siis ei siinä mitään, jos se negatiivisuus olisi kokemusperäistä, mutta kun se oli ennakkoluuloperäistä. Ymmärrän kyllä, jos lähtökohtaisesti haluaa boikotoida kaikkea suomalaista, mutta muuten suosittelisin lämpimästä perehtymään asiaan hieman enemmän. Onneksi meillä kaikilla on valinnanvapaus, ja jos et ole jostakin tuotteesta kiinnostunut tai pidät sitä kalliina, niin voit jättää sen ostamatta. Yksinkertaista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)