Rumpukuivaus helvetistä?

Kuivausrumpukeskustelu on mielenkiintoinen. Monet lapsiperheet vannovat kuivausrummun nimeen kun elämä sen kanssa on niiiiiiiiiin helppoa. Ja rumpukuivatut lakanat ja vaatteet tuntuvat niiiiiiin hyvältä. Itse joskus vuonna yksi ennen vedenpaisumusta ollessani Jenkeissä vaihdossa sain ikuisen kammon rumpukuivareita kohtaan. Sille reissulle jäi erinäinen määrä t-paitoja koska rumpu kuivasi ne pilalle. Eikä ne lakanatkaan kyllä mitään kovin pehmeitä olleet.

Olen kyllä kuullut että nykyiset rummut ovat vaatteiden kanssa enemmän kaveria, mutta jotenkaan en kuitenkaan usko siihen että kuivaus ei kuluttaisi vaatteita. Tai siis totta kai se kuluttaa, kun jokainen pesukin kuluttaa! Ja koska tykkään vaatteistani, pyrin pesemään ne niin harvoin kuin vain on mahdollista. Mainitaan nyt kuitenkin heti, että jos vaate on likainen niin tottakai se pestään. Mutta jos näkyvää likaa ei ole, niin usein pelkkä tuuletus riittää. Ja ei, en minä haise. Teen siihen liittyen säännöllisiä tarkistuksia muutenkin kuin omalla nenällä.

Nyt luin Oma koti valkoinen-blogista jälleen yhden puolustuspuheen kuivausrummun käytölle. Eli kun on rumpu, niin vuodevaatteita ja pyyhkeitä voi omistaa huomattavasti pienemmän määrän kuin ilman rumpua. Toki jos on kahdet setit vuodevaatteita ja pyyhkeitä ajatuksella toinen pesussa, toinen käytössä, niin samaan asiaan settejä voisi olla kolme. Yksi käytössä, yksi pesussa ja kuivumassa ja yksi likaisena / puhtaana odottamassa vuoroaan. Näin ollen ei tarvitsisi kuivausrumpua. Toki jos on vähän tilaa niin mielellään kaapissa pitää vain kahdet lakanat ja kuivaa pyykit suoraan koneessa, mutta olen itsekin asunut pienissä asunnoissa eikä se maailma ole siihen loppunut vaikka pyykkiä on ollut kuivaamassa pesuhuoneessa. Joka on siis samalla ollut vessa. Pyykinkuivaus kun jotenkin kuuluu tähän maailmaan.

Varmasti olisi ekologisempaa ostaa vähemmän vuodevaatteita ja pyyhkeitä kuin pitää niitää kaapissa vinot pinot, mutta usein näissä käy niin että ostetaan uusi ja hävitetään vanha. Pahimmassa tapauksessa vanha hävitetään kaatopaikalle. Toki, kuten OKV-blogin kirjoittaja, toiset ovat sen verran fiksuja että lahjoittavat lakanat ja pyyhkeet hyötykäyttöön. Iso kiitos heille siitä.

Tässä vielä vanha kuva muistutuksena siitä mitä voi tehdä vanhoilla lakanoilla. Laukku on ollut oikeasti käytössä minulla ns. käsityölaukkuna eli automatkoilla otan sinne mukaan keskeneräiset virkkaus- ja kutomisprojektit.
Joita on paljon. 

Meillä on lakanoita kohtalaisen paljon, koska olimme kaksi yksinasunutta aikuista ja molemmilla oli oma asunto ja tavarat.  Nyt työn alla on muutaman yksittäisen lakanan yhdistämisompelu parilakanaksi. Lisäksi muutama lakana odottaa tytön kaapissa tulevaisuutta eli sitä että hänellä on isompi sänky. Nämä lakanat ovat niitä vanhoja hyviä Finlaysonin suomalaisia lakanoita. Ja nehän kestävät vuodesta toiseen, ja toiseen. Ja toiseen. Jälleen hyvä esimerkki siitä, miten kapitalismi tuhoaa luonnonvarat. Kulutustavarasta tehdään nykyään huonolaatuista että ihmiset saadaan ostamaan enemmän. Olisihan se turhan järkevää tehdä vähemmän vaikka kalliimmalla jotta ihmiset ostaisivat vähemmän ja pitäisivät huolta ostamastaan ja arvostaisivat tavaroitaan?

Yksi mikä myös puhuu kuivausrummun hankintaa vastaan meidän taloudessa on sen käytön hinta. Vattenfallin sivuilta (http://www.vattenfall.fi/fi/keskimaarainen-kulutus.htm) käy ilmi  että yksi kerta kuivausrumpukuivausta maksaa 45 senttiä. Joten jos rumpu pyörii joka päivä, niin kuukaudessa hintaa tulee jo lähemmäksi kaksi kymppiä. Ja vuodessa siis yli 200 euroa. Käytän tämän rahan johonkin muuhun, kiitos.

Ja jotten nyt loputtomiin kiillottaisi omaa olematonta sädekehääni, niin kerrotaan vielä että meidän kodinhoitohuoneessa (siis tuossa kapeassa käytävässä mikä on saunan ja pesuhuoneen edessä) ei ole kuivausrumpua. Siellä on kuivauskaappi, joka on vielä suurempi energiasyöppö kuin rumpu. Mutta käytämme kaappia pyykin kuivaamiseen niin että kaappi ei ole päällä. Hätätilanteita varten on sitten kuitenkin olemassa "pikakuivausmahdollisuus". Jota on käytetty tähän mennessä ehkä noin viisi kertaa. Ja niistäkin kerroista neljä on ollut turhia. Tämä pirttihirmu antoi niistä kyllä palautetta.

Ensisijaisesti kuitenkin pyrin kuivaamaan pyykin ulkona kesät talvet. Etenkin nyt kun siihen on mahdollisuus oman pihan kautta. Toki isolla parvekkeellakin ja taloyhtiöiden naruilla on hyvä kuivata pyykkiä, vaikka jälkimmäiseen en ihan kaikkea veisi, toki taloyhtiöstä riippuen.

Puhdas pyykki ei tuoksu Arielille.

Ennen lapsen syntymää lapselle ostetut vaatteet piti pestä. Ja kun luin jostakin että ne pitää pestä hajusteettomalla pesuaineella, niin nehän pestiin hajusteettomalla pesuaineella. Siitä lähtien meidän perheen kaikki pyykki on pesty Erisanilla, jossa ei ole hajusteita eikä väriaineita.

Ja voin kertoa, että puhdas pyykki tuoksuu hyvälle. Silloin kun se tuoksuu puhtaalle eikä hajusteaineelle. Vielä kun pyykin saa kuivatettua ulkona narulla, niin tuoksu on suorastaan päätä huimaava. Raikas ja puhdas.

Välillä erehdyn ostamaan käytettyjä lastenvaatteita netistä. Ja järjestäen ne vaatteet ovat olleet niin järkyttävän tuoksuisia, että niitä on saanut pestä useamman kerran ennen kuin hajun saa pois. Ja voin kertoa, että kun itse on tottunut raikkaaseen pyykkiin niin se pesuainehajusteen tuoksu on järkyttävä. Todellakin järkyttävä.

Tiedän että monet yhdistävät pyykin hajustetuoksun puhtauteen, mutta eihän se niin ole. Sehän on vähän niinkuin laittaisi hajuvettä ja luulisi olevansa sen jälkeen puhdas. En enää ymmärrä miksi joku vapaaehtoisesti haluaa käyttää hajusteita pyykkiinsä, etenkään pienten lapsiensa. Lisää vain keinotekoisia aineita iholle ja hengitettäväksi. Ja lisää myrkkyjä pesuveden kautta kiertoon. Ei kiitos, ei meillä, ei enää.

Harmittaa vain, että joudun lopettamaan netin kautta vaatteiden ostamisen koska en halua niitä hajuja enää kotiini.

Päivän pohdintoja tai oikeastaan raivoavautumista.

Kun aloitin tämän blogin, reilu vuosi sitten, oli haaveissani pitää blogia siitä miten elän ruuhkavuosia. Miten olen superäiti, askartelen, teen väitöskirjaa, paiskin töitä ja shoppailen ja urheilen siinä sivussa. Mutta koko maailma meni mullin mallin kun lapsi vihdoin ja viimein syntyi. Samaan aikaan esillä olevat maailman talouden tilanteen kurjuudet, jotka vaikuttavat meistä jokaiseen halusimme tai emme, ja pienen vastasyntyneen viattomuus ja kaikki palasi takaisin. Kaikki se into, jolla teininä paransin maailmaa Protupiireissä. Kun olin kasvissyöjä. Kun kierrätin kaksikymppisenä. Kun ostin vain kotimaista. Nyt se kaikki tuli takaisin, rytinällä. Koska haluan antaa lapselleni paremman maailman. Ja opettaa hänelle miten maailmasta pidetään huolta.

Olen viettänyt useita unettomia öitä, miettinyt perheemme taloudellista tilaa, omaa kulutushysteriaani, omaa työtilannettani, uraputkeani, perheeni asioita ja myös ajoittain tätä blogia. Blogia, jonka nimi kuvastaa nyt enemmän kuin koskaan sitä mitä kannan sydämessäni. Sitä, että meillä on jo niin paljon kaikkea mutta mikään ei riitä.

Törmäsin kertomukseen siitä, kuinka Marimekko sulki Suomen tehtaansa. Tai siis ompelimonsa. Koska he olivat tehneet voittoa vain 1,1 miljoonaa euroa. Ja voittoa halutaan tehdä enemmän. Miksi se 1,1 miljoonaa ei riittänyt? Miksi pitää saada enemmän? Mihin se kaikki raha häviää? Kuka sitä tarvitsee? Miksi me olemme niin ahneita? Miksi tuhoamme ahneuksissamme kaiken ympärillämme olevan? Miksi ketään ei kiinnosta onko Suomessa kohta enää töitä kenellekään tai onko kukaan kykenevä maksamaan veroja? Miksi hallitus ei tee mitään? Tai siis, tähän viimeisempään tiedän vastauksen. Hallituksessa on liikaa puolueita joista kaikki ajattelevat vain ja ainoastaan omaa kannatustaan. Ja sitä ettei se laske.

Mutta miksi me tavalliset kansalaiset, veronmaksajat, vain nielemme kaiken? Miksi ihmiset ostavat kiinalaista tuotantoa, polyesteriä, viskoosia, myrkkymuoveja, heti rikki meneviä tavaroita? Miksi emme kierrätä, lahjoita? Miksi emme taistele suurkulutusta vastaan? Miksi  meidän teinit ovat aivan hysteerisiä kulutuksen suhteen? On mopoautoa, kännykkää, padia, laukkua, farkkuja, tekotukkaa, tekoripsiä, kynsiä ja niin edelleen. Suosituimmat blogit kertovat siitä kuinka taas on ostettu Zarasta ja Nellystä vaatteita kilokaupalla. Keinokuituisia vaatteita, jotka eivät häviä tästä maailmasta ikinä. Vaatteita, jotka heitetään roskiin kun niitä on käytetty vuosi. Tai vähemmän. Miksi ketään ei kiinnosta? Miksi mikään ei riitä?

Tilattiin ensimmäisen kerran Luomulaatikosta. Kieltämättä enemmän houkuttaa ajatus että joku tuo ruuan meidän ovelle kuin se että se on luomua. Mutta win-win siis. 

Olen opetellut ompelemaan. Tai siis yritän opetella ompelemaan. Koska haluan oppia tekemään vanhasta uutta. Kun "kukaan" ei osta enää vaatteita kirpputorilta, ainakin siis itselläni on ollut vaikeuksia myydä farkkuja esim. 5e/kpl vaikka ovat uutta vastaavia, niin pitää opetella tekemään vanhoista vaatteistaan jotain muuta. Tässä on tehty lapselle lelu 30 vuotta vanhasta tyynyliinasta. They just dont make stuff like they used to do. 

En tiedä taistelenko tuulimyllyjä vastaan, mutta aion taistella. En suostu enää tähän kulutushysteriaan. En osta enää yhtäkään Bangladeshissa tai Kiinassa tehtyä riistovaatetta. En suostu ostamaan Nellystä, en Zalandolta mitään. Aion jatkaa Ikea-boikottiani (joka on kestänyt jo kymmenen vuotta koska Ikea joskus mainosti, että heillä on niin halpaa että vanhan voi huoletta heittää pois ja ostaa aina vaan uutta tilalle) ja aion opettaa lapselleni että tämän maailman luonnonvarat eivät riitä loputtomiin. Ja että ahneella on paskainen loppu. Aina.

Ompeluopettelua

Olen siis innostunut kestovaippailun lisäksi ompelusta. Lähinnä koska vaateteollisuuden kiinakeskeisyys ärsyttää ja koska haluan osata muokata vaatteitani enkä halua että päälläni on tusinatavaraa. Ja lisäksi haluan oppia tekemään vanhasta uutta, mikä siis mahdollisesti sisältyi jo tuohon tuunaukseen. No, anyway. Tässä ensimmäinen ompelukokeiluni. Laukku Suuren Käsityölehden ohjeella. Muutaman työvaiheen oikaisin koska en ymmärtänyt niiden tarkoitusta ja ihan hyvä siitä laukusta tuli. Ja ei, en osaa ommella. Yläkoulussa (silloin se oli vielä yläaste) olin puukäsitöissä. Osaan siis tehdä pesäpallomailan ja lovileikata.

Ja laukkukankaana vanhoja lakanoita. Tietysti. 

Kestovaippakassi.

Noin kuukausi sitten siirryimme alkuhämmennyksen saattelemana kestovaippoihin. Nyt niiden kanssa elämä sujuu jo niin hyvin, että olemme jopa mökkeileet ilman vesijohtovettä kestiksien kanssa. Tämän innoittamana halusin tehdä itse kuljetuskassin likaisille vaipoille.

Ja mistäs sellainen paremmin tehdään, kuin vanhasta suihkuverhosta. Kun vielä pakettiin lisätään uusi saumuri, jollaista en siis ole aikaisemmin omistanut, niin tässä lopputulos. Ja kyllä, saumat on yritetty tehdä vedenpitäviksi. YRITETTY.

Saumat piti silittää vedenpitäviksi saumanauhan avulla. Nuppineulaa ei uskaltanut laittaa toivotusti vedenpitävään kankaaseen, eikä klemmareita löytynyt, joten piti vähän soveltaa. Kuvassa siis hiuspinnejä. 

Pussikassi toimii drybag periaatteella. Toivottavasti.