Lauantaina on laskettu aika. Olo on ollut käsittämättömän hyvä viime viikkoina. Jopa niin hyvä, että en ole ajatellut että vauvan tarvitsisi tulla ulos kovinkaan pian. Mutta nyt. Takapakkia ja paljon. Toissapäivänä oli neuvola. Ja kun täältä perähikiältä mennään suurkaupunkiin niin pitäähän siitä ottaa ilo irti. Olin aamulla Hulluilla päivillä, sitten menin entiseen työpaikkaan piipahtaan ja iltapäivän olin sitten ostoskeskuksessa. Ja kaikki meni hyvin. Ei supistellut, ei sattunu. Illalla takaisin mökille ja mies hieroi niskaa ja nukkumaan.
Yöllä sitten riemu repesi. Mahaan sattui ja pohkeet kramppas. Yhtäkkiä olin varma että lapsivedet menee ja sitä odotin sitten puoli yötä. No, ei ne menny. Heräsin väsyneenä yhdeksältä ja istuin päivän nojatuolissa kun pohkeet oli niin kipeät että en päässyt kävelemään. Eikä tullut sitten mieleen mitä tänään olisi edessä.
Reumassa on se "kiva" puoli, että kun on päivän liikkumatta niin seuraavana päivänä on sitten todella kipeä. Nyt raskausaikana liikunnan tarve on onneksi reuman puolelta ollut pienempi. Mutta eilen sitten kuitenkin liikuntaa ei tullut tarpeeksi. Ja yöllä selkä oli tulessa. Ja nyt aamulla, en pääse kävelemään ja istuminen sattuu. Tuttu poltto SI-nivelissä. Toivottavasti synnytys ei ala tänään, koska minkään asian ponnistaminen ei tule nyt kyseeseen. Viime yönä taisi kyllä pari kertaa supistaakin ja jos olisin pystynyt olemaan liikkellä, voisi meillä olla kohta jo vauva sylissä. Mutta kun en pystynyt. Nyt sattuu kyllä niin paljon, että ei voi kuin toivoa että neiti eimsitten kuitenkaan ole tullut äitiinsä ja tule ajoissa aina joka paikkaan. Ei tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti