tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kiinaboikottia vauvan kanssa.

Ehkä se johtuu siitä, että vauvan kanssa on liikaa aikaa ajatella. Siis nimenomaan ajatella, eikä tehdä juuri mitään. Vauvan syntymän jälkeen kuitenkin maailman tulevaisuus on alkanut jälleen kovasti ahdistamaan. Maailman ja Suomen. Kapitalismi jyrää eikä pienellä ihmisellä tai isolla maapallolla ole enää mitään merkitystä. Olin joskus teininä kova kierrättämään. Materialismikin oli hukassa. Sitten se löytyi ja nyt sen on jälleen aika poistua elämästäni.

Asetin itselleni haasteen. Aloitamme vauvan kanssa mahdollisimman Kiina-vapaan elämän. Ei enää saastuttavissa riistotehtaissa valmistettuja tuotteita jotka pahimmillaan sisältävät myrkkyjä. Pyrin tukemaan kotimaista työtä ja tuotantoa, mutta myös euroopassa valmistetut tuotteet osaltaan käyvät.

Haluan, että lapsestani tulee ei-materalistinen, muita ajatteleva ihminen. Joten muutoksen täytyy alkaa itsestäni.


Myllymuksujen puolipotkarit. Eilen olivat käytössä ensimmäistä kertaa ja olivat kyllä paras kokemus puolipotkareista (vertailukohtana Marlon, Metsola ja äitiyspakkaus) Hinta on kyllä kova Marloniin verrattuna. Metsola on ihan yhtä kallis, vaikka ompelu tapahtuu Virossa. Taitaa Metsolalla olla parempi kate. 

Marlonin kietaisupaidat (jota saa ostettua Prismoista) ovat olleet meillä kovassa käytössä. Kuosit ja värit ovat kivoja, kangas mukavan tuntuista eivätkä ole käytössä nuhjaantuneet. 

Oli muuten vaikea löytää Suomessa painettuja kirjoja. Onneksi vielä jotain on ja perintönä löytyy enemmän. Kiitos äidilleni, joka on säästänyt melkein kaiken. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti