Viimeiset kaksi kuukautta töissä on muuten ollutkin harvinaisen mukavaa. Sopivasti kiirettä ettei aika käy pitkäksi ja päivät menevät nopeasti ohi. Mukavasti haastetta ettei käy tylsäksi. Mukavia potilaita, joiden kanssa oikeasti ollaan saatu hyvää aikaiseksi. Ja parasta kaikesta, mukavat työkaverit. Mutta mikään kiva ei voi kestää liian kauaa... tänään yksi meidän lääkäreistä jäi sairauslomalle ja uhkaavasti näyttää nyt siltä että itselläni on edessä työpisteen vaihto sairauslomaa paikkaamaan. Harmittaa todella paljon, koska monien potilaideni hoito jää nyt kesken ja lisäksi se mitä luulin vielä oppivani ennen kesää jää nyt vain haaveeksi. Eikä lohduta edes se esimiehen antama palaute, jonka mukaan olen oikealla uralla ja teen työni todella hyvin.
Jos jonkin asian olen tämän kohta vuoden mittaisen työuran aikana oppinut, niin sen että lapsia kannattaa ehdottomasti olla jos meinaa käydä töissä. Niiden sairastellessa saa olla kotona täydellä palkalla ja joku lapseton hoitaa äidin/isän työt omiensa ohella. Ja sitten kun ollaan raskaana, niin saadaan helpotusta kaikesta ja jälleen se lapseton tekee odottavankin työt omiensa ohessa. Toki eihän se ole kivaa kun lapset sairastavat, mutta ei se ole myöskään kiva olla se joka päivästä toiseen paikkaa muita.
Nyt mukavasti jälleen työmäärän lisäystä luvassa, juuri kun alkoi tottumaan siihen että 60 tuntia/viikko on ihan kestettävä määrä. Nyt ei auta kun kiltisti unohtaa kaikki haaveet mitä olin tälle keväälle ja kesälle suunnitellut ja toivoa, että selkäkipu antaa myöten työn ilman lepoa. Tätä myöten täytyy nyt taas toistaiseksi haudata tuo nukkekotiprojekti, joka niin mukavasti lähti jo liikkeelle.
 |
| Hei hei, nukkekoti. Nähdään taas joskus 10-12 vuoden kuluttua. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti