tiistai 31. joulukuuta 2013

Helpbox osa 2 ja uudenvuodenlupaus

Olisi ehkä pitänyt hehkuttaa enemmän Helpboxia siihen edelliseen postaukseen, kun sen joku löysikin. Mutta vielä kerran, täytyy hehkuttaa, että meillä se toimii. Tässä todisteena tuleva taapero, joka on viihtynyt boxissa leikkimässä jo useampana päivänä. Ja nojailee boxin seiniin, eikä ne ole siitä millänsäkään.


Boxipostausta tehdessäni, mietin, että tälläiseen "muutan shoppailuhullun elämäni parempaan suuntaan"-blogiksi, esittelen silti paljon ostoksiani. Toisaalta, se on syy miksi myös haluan pitää blogia, vaikka toisaalta se tuntuu niin hassulta esitellä ostoksia kun juuri sitä ostamista ja kuluttamista pitäisi vähentää. Mutta haluan esitellä muille (jos ja kun tätä joskus joku lukee) kotimaisia tai eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja Aasiassa tuotetulle kertakäyttöroinalle. Toki sieltäkin tulee ajoittain hyvää tavaraa, mutta markkinatalous on nyt vain sitä mitä se on. Tavaraa ei tehdä, jotta se olisi hyvää ja kestävää vaan että se olisi mahdollisimman tuottavaa. 

Palaan työelämään aivan kohta ja tiedän, etten ehdi panostaa tähän enää sitäkään vähää kuin mitä koliikkivauvan kanssa ehdin. Mutta olen päättänyt jatkaa, ja yrittää panostaa tähän entistä enemmän koska haluan parantaa maailmaa. Edes aivan vähäsen. Ja jos yksikin ihminen muuttaa ostopäätöksensä ekologisempaan suuntaan minun blogini vuoksi, niin olen saavuttanut tavoitteeni. 

Ja se uudenvuodenlupaus. Koska heräsin lopullisesti tähän "ekohömpötykseen" vasta nyt ja suurin haaste itselleni on muuttaa omaa kulutustottumustani, niin lupaan että vuonna 2014 teen ostopäätökseni entistä harkitummin eettisin ja ekologisin perustein. Ja lupaan miettiä jokaisen ostokseni kohdalla, tarvitsenko sitä oikeasti, vai haluanko vain. Ja jos tuotteen tuotannosta ei ole tarkkaa tietoa, niin jätän sen uutena ostamatta. Koska vaikka kuinka vetoaisi siihen, että valtiolla / yrittäjällä on velvollisuus vahtia tuotantoprosesseja, niin kyllä se lopulta on aina kuluttaja joka tekee ostopäätöksen. Ja kenellä on se lopullinen valta. Joten, äänestäkää lompakoillanne vuonna 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti